JOULUALE!!!

lauantai 1. joulukuuta 2018










Hei kaikki, nopea huikkaus, 


Salossa Annankadun Pikku Putiikissa kaikki Hoppu-tuotteet joulukuun ajan -20%!!!!


Kuvilla huomio, vain osa tuotteista myynnissä :)

S

Tapestry

torstai 18. lokakuuta 2018



Edestä ja takaa, tai siis pikemminkin takaa ja edestä. Vihdoin se siis on valmis, irrotettu puistakin jo ja jopa päätelty! Tein virheen viimeisissä riveissä, jotka jäivät hieman kiristämään ryijyä kuperaksi, (vai oliko se nyt kovera heh) aina oppii uutta, pitää vaan muistaa seuraavassa työssä jättää viimeisten rivien lanka löysemmälle. Yllättäviä asioita olivat langan menekki ja koko työn tekemiseen kuluva aika. Joko olen erittäin hidas, tai sitten ryijyjen tekijät joutuvat tuntuvasti alihinnoittelemaan työnsä , todennäköisesti vähän molempia? Omaksi ilokseni minä tätä laploom hommaa (ainakin toistaiseksi, koskaan ei tiedä) teen, ja pidän kovastikin! Tosin tämä on nyt lähiaikoina tarkoittanut sitä, etten ole kauheasti aikaa jättänyt Hoppu ompelulle... Aikansa kutakin, ehkä on ollut ihan hyväkin ottaa taas  taukoa ompelusta, uudella innolla taas sitten kun sen aika tulee :)

S



weaving

lauantai 15. syyskuuta 2018

Elokuu tuli ja meni, ja syyskuutakin on puolet jo takana! Hoppu ompelut ovat taasen olleet jäissä, muut työt ovat vieneet aikaani. Vapaahetket olen käyttänyt lähinnä hienoista ilmoista nautiskeluun. Nyt syyskelien alkaessa alkaa selkeästi näpit syhyämään eri tavalla käsitöiden pariin. 
Siitähän on jo tovi aikaa kun ostin kudontakehyksen etsystä, enkä ole kamalasti ehtinyt(/jaksanut?) paneutua kutomiseenkaan. Viimeksi keväällä tein koeluontoisesti hieman isomman työn, josta nyt ei valitettavasti ole kuvaa. Tai ehkei kuitenkaan valitettavasti, siitä tuli aika ruma :D. 
Toistaiseksi en ole uusia lankoja ostanut kudontatöihini lainkaan, vaan kävin äitini lankavarastoista tonkimassa kivan näköisiä lankoja. Tätä uusinta työtä tehdessäni yllätti ihan mieletön lankamenekki! Lankoja kuluu lähes yhtä paljon kuin aikaa... Voipi olla että tekniikoissani on parantamisen varaa, voisin kuvitella että nopeampiakin työskentelytapoja löytyy :DD
Suomessa ei taideta kauheasti järjestää kursseja, joissa käytetään kudontaan nimenomaan kudontakehyksiä?


S



PIHAMYYJÄISET SIIRRETTY SATEIDEN VUOKSI!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018


Lisätietoja saatavilla facebookista, yksityisviesteinä tahi mail: hoppudesign at gmail.com

Tervetuloa siis ensi viikon maanantaina, toivokaamme aurinkoista keliä,
Hoppulaiset Saara ja Noora

culottes

tiistai 26. kesäkuuta 2018


Mun omat uudehkot housut. Tosi mukavat jalassa! Aika monta kokeilua, että kaava miellytti, mutta lopputulos vaivan väärti. Näitä myynnissä neljää eri kokoa (eri kuoseja, tätä keltavalkoista ei löydy kuin omissani ;)), ensiesiintyminen Hopun omissa pihamyyjäisissä, tule kurkkaamaan, taikka vain kahville ja jutskailemaan :). Lisätietoja edellisessä postauksessa.

Kesäterkuin, Saara


Hoppu pihamyyjäiset

lauantai 23. kesäkuuta 2018







Me Hoppulaiset (Saara ja Noora) järjestämme pihamyyntitapahtuman keskiviikkona 4.7. klo 17-20. Tapahtumapaikkana toimii Nooran kotipiha osoitteessa, jonka saat facebookista tahi laittamalla vaikka mailia (hoppudesign @ gmail .com) Tule katselemaan ja sovittamaan! Paljon takkeja, mekkoja, toppeja, housuja ym. Tapahtuman ajan kaikki takit -20% hinnasta pois!!!! Nyt kannattaa tulla kauempaakin. Tarjolla myös kahvia☺ Tervetuloa!!!
P. S. Maksu käteisellä. Ja jos haluat tulla hiukan aikaisemmin tai vähän kasin jälkeen, niin ota yhteyttä, asia sovittavissa☺


Paljon uutta, ennennäkemättömiä mekkoja, housuja ja jakkuja!

Linen clutch with handembroidered initials

perjantai 4. toukokuuta 2018






Teen aika paljon Hoppu ompelun lisäksi muunlaisia käsitöitä, ja nyt perustinkin niille oman instagram tilin, minut löytää nimellä talvo.textile.arts. Minusta on ihana kokeilla ja opetella uusia tekniikoita ja työtapoja, ja jotenkin tuntui järkevämmältä erotella ne Hoppu jutuista ja omasta henk koht ig profiilistanikin, joten sielläpä nyt sitten mm. kirjontaa, kudontaa, ompelua ja mitäpä nyt sitten ikinä keksinkään kokeilla, tule kurkkaamaan!

Kuvissa käsinkirjottuja pellavaisia käsveskoja ja onpahan siellä throwbäkkinä ensimmäinen kokeiluni kudontakehykselläkin :)

S

KILPAILU

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018






Kauheeta kun onkin pitkä aika kun täällä viimeksi kävin huikkaamasssa jotakin! Maaliskuu katosi täysin jonnekin. Ompelutohinaa on täällä ollut, mutta kuvamateriaalia ei toistaiseksi ole todisteeksi ;). Kävimme maaliskuussa myös Madridissa lomalla, ensimmäinen kertani Espanjassa. Suosittelen Madridia erittäin lämpimästi, ruokaa, juomaa ja monenmoista kulttuuria, tykkäsin hirmuisesti.
Viimein nyt huhtikuussa tuntuu siltä, että talvi oikeesti saattaa tänäkin vuonna vaihtua kevääseen, ja tänään olinkin jo siivoamassa takapihaa, kohta grrrrillataan!!! 

Eipä tänne muuta, käykääs osallistumassa instagramissa (hoppudesign) tai facebookissa Hoppu kisaan, jossa onnekkaalle voittajalle tarjolla vapaavalintainen vuoritettu kesäkassi, kierrätysmatkuista tietenkin :)

Aurinkoinen tervehdys, Saara!

Springy thingies

keskiviikko 28. helmikuuta 2018







Kevät on jo ajatuksissa ja koirankarvoina sohvassa! Työn alla keväisiä malleja ja värejä. Kaikki ylläolevien tuotteiden kankaat aitoja, vanhoja, kotimaisia kuoseja. Finlaysonia, Marimekkoa, Metsovaaraa, Tampellaa, paremmaksi ei kankaat tule <3 p="">
Kuvien mekkoja ja jakkuja 3/4 hihoilla tulee montaa eri kuosia ja tietenkin kokoja löytyy. 
Kesäisiä kangaskasseja tulee myös monessa eri kuosissa, odottavat vain kuvausta ja sitten löytyvät ensimmäisenä Facebookistamme, tervetuloa seuraamaan, linkki löytyy oikeasta reunasta ---->
Miksiköhän leimaan kangaskassit kesäiseksi, vaikka itsekin käytän niitä ympäri vuoden :D ? 

S


Colourblocking sweatshirts

keskiviikko 7. helmikuuta 2018




Kevättä  kohden! Selvästi huomaa valon määrän lisääntymisen vaikuttavan jo :). Värien kaipuu on kova, ja kevättä jo ommellaankin. Työn alla collegepuseroita, eli siis välillä jotain muuta Hopun kylkeen. Ihana ommella välillä muilla matskuilla ja tekniikoilla, virkistää kummasti mieltä!
Kuviakin voi jo (toisinaan) saada onnistumaan hahah!
Pirteetä kevään odotusta, S


Smaller coats

sunnuntai 14. tammikuuta 2018










Kuvat eivät valitettavasti laadultaan ole parantuneet (työn alla ;)), mutta valon määrä onneksi kasvaa! Tänään päivä piteni kokonaisella neljällä minuutilla :D. 
Täällä on takkiompelun ohella  kirjottu koruja ja hommasinpa kudontakehyksenkin. Keskittyminen yhteen asiaan on siis tällä hetkellä erittäin vaikeaa, teen kaikkea vähän, enkä mitään valmiiksi. Kuvissa esiintyvät takit onneksi sain valmiiksi ennen kuin muut mielenkiinnon kohteet veivät kaiken ajan. Takkeja on nyt valmistunut toiveiden mukaan pienemmässä koossa, nämä kokoa 36, mitat löytyy Hoppu Facebook ryhmästä .
Nyt takaisin hommiin, opettelen laittamaan loimen tuohon uuteen kudontakehykseen. KOhta taidan siirtyä vaatteista sisustustekstiileihin ;)!

S

Muutos ALV-lakiin

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Nyt allekirjoittamaan kansalaisaloitetta:

Vähäisen liiketoiminnan ALV-velvollisuus rajan nostaminen 50 000 EUR. Muutos ALV-lakiin

Itse jo kävin allekirjoittamassa. Suomessa todella tarvittaisiin "helpotusta" pienyrittäjille, tämähän heijastuisi myös ostajalle hinnanmuodostuksessa sekä varmasti ihan kotimaisten tuotteiden ja palvelujen tarjonnassakin pitkässä juoksussa.. Parempi apu työttömyyden pienentämiseenkin kuin tämä uusi piiskalaki?


Muutosehdotus arvonlisäverolakiin: 
Vähäinen liiketoiminta liikkeen- ja ammatinharjoittajan osalta 
Liikkeen- tai ammatinharjoittaja, jonka tilikauden liikevaihto on enintään 50 000 euroa, ei ole verovelvollinen. Mikäli tilikauden liikevaihto ylittää 50 000 euroa, on hän verovelvollinen siltä osalta, joka ylittää 50 000 euroa. Hän ilmoittautuu verovelvolliseksi rajan ylittävän osalta seuraavan kuukauden, jonka aikana raja ylittyy, alusta kuluvan tilikauden loppuun asti ja verokausi on neljännesvuosi (3 kk). 
Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei ole verovelvollinen, jos tilikauden liikevaihto on enintään 50 000 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksen perusteella merkitty verovelvolliseksi. 
Muut yhtiömuodot 
Yritys, jonka tilikauden liikevaihto on enintään 50 000 euroa, ei ole verovelvollinen. Mikäli tilikauden liikevaihto ylittää 50 000 euroa, on hän verovelvollinen siltä osalta, joka ylittää 50 000 euroa. Hän ilmoittautuu verovelvolliseksi rajan ylittävän osalta seuraavan kuukauden, jonka aikana raja ylittyy, alusta kuluvan tilikauden loppuun asti ja verokausi on neljännesvuosi (3 kk). 
Yritys ei ole verovelvollinen, jos tilikauden liikevaihto on enintään 50 000 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksen perusteella merkitty verovelvolliseksi.



10 years anniversary for HOPPU this year!

tiistai 2. tammikuuta 2018


Hey! I noticed a lot of the viewers on this blog are from Japan, you are most welcome! I'm not much of a writer, more only visual content here, but there is a possibility for english subtitling if wanted :)

Saara







Tervetuloa vuoteen 2018! 
Hoppu Design:illa alkaa kymmenes vuosi, että aikamoista juhlaa meille :D!
Uuden vuoden lupauksena voisin satsata kuvien laatuun. Tämä Suomen talvi on kyllä niin huonoa aikaa tällaiselle onnettomalle kuvaajalle, kamalaa suttua kaikki kuvat, tai sitten värit menee ihan päin honkia. Sainkin muutaman hyvän vinkin Hoppu fb ryhmässä, jotka menevät  kokeiluun :). Ja toki, onneksi, valon määrä on lisääntymään päin.


Kuvan takki:
Marimekon Albatrossia vuodelta 1967, vuorina tosi tummansininen ohuempi tikkivanuvuori. Koko n. 36, katso mitat. Kainalo-kainalo 98 cm (muista väljyysvara, eli oma ry mielellään max noin. 90 cm), olka-helma 86cm, olka 10 cm, olka-resorin hihansuu 69 cm. 165€.