käsityöyrittäjän hinnoittelusta, taas

keskiviikko 26. lokakuuta 2016


Tässä Hesarista mielipidekirjoitus käsityöyrittäjyydestä. En  voi olla allekirjoittamatta tätäkin mielipidekirjoitusta. Valitan, että valitan aiheesta säännöllisin väliajoin. Toisto  on opintojen äiti?!
Aika tiivistetty kirjoitus, aiheesta olisi varmasti kirjoittajalla, ja muillakin käsityöläisillä enemmänkin sanottavaa, mutta jätetään tämä nyt tähän, ja toivotaan käsityöläisten kasvavan arvostuksen jatkuvan!


Älkää ihmetelkö käsityöyrittäjän tuntiveloitusta

Käsityöläisiä yhdistää se, että tulonlähde on käsillä tehtävä työ. Tuotemyynti on useimmille vain murto-osa liikevaihdosta, kirjoittaa Peppiina Heilä.

MIELIPIDE  
Helsingin Sanomat


KÄSITYÖLÄINEN myy omien käsiensä aikaa, ja niitä käsiä on vain kaksi. Vuorokaudessa tunteja on 24, ja viikossa on vuorokausia seitsemän. Kenenkään kädet eivät kuitenkaan pysty käyttämään kaikkea tuota aikaa työntekoon.
Käsityöläinen ratkaisee ongelmia asiakkaan puolesta: kuinka korjata koiran tuhoama lempikengän korko, miten saada kuntoon isoisän tuoli, miten vaihtaa kalliiseen laskettelutakkiin uusi vetoketju tai kuinka tehdä synttärisankarille persoonallinen savityö.

Käsityön tulolla katetaan kaikki yrityksen kiinteät kustannukset. Niitä ovat esimerkiksi liiketilan vuokra, vakuutukset, eläkemaksut, puhelin, netti, kirjanpito, suuremmat työkaluhankinnat – ja palkka!Käsityöläisiä yhdistää se, että tulonlähde on käsillä tehtävä työ. Tuotemyynti on useimmille vain murto-osa liikevaihdosta.
Tuotemyynnillä pyritään kattamaan muuttuvat kustannukset, kuten esimerkiksi markkinointi, myyntimateriaali, materiaalit ja siivoustarvikkeet.
Kaikesta myynnistä käsityöyrittäjä tilittää valtiolle 24 prosenttia arvonlisäveroa, myös jokaisesta laskutetusta työtunnista.
Työtunteja käsityöyrittäjä ei koskaan pääse veloittamaan tekemänsä työajan mukaisesti, koska aikaa menee myös hallinnollisiin tehtäviin, tarjouksien laskemiseen, työtilan siistinä pitämiseen ja vaikkapa tarviketilauksiin.
Tästä johtuen käsityöyrittäjän palkka (tuntiveloitus vähennettynä arvonlisäverolla) on noin 30 prosenttia laskutetuista työtunneista. Kun kuukauden kokonaispalkka jaetaan kuukausipalkkaisen työtunneilla, on lopputulos se, että olisimme ikionnellisia kymmenen euron minimipalkasta!
Joten hyvät asiakkaat, älkää ihmetelkö käsityöyrittäjän tuntiveloitusta.
Peppiina Heilä
verhoilijakisälli, Pori

embroidery

maanantai 24. lokakuuta 2016



Täällä viskattiin (vaatteiden) ompeluhommat viikonlopuksi nurkkaan ja puuhailtiin ompelukoneen kanssa vähän muunlaisia hommia. Ihastuin kirjontaan jo  joskus kouluaikoinani  käsi- ja taideteollisesssa. Pidän käsinkirjonnasta ja  ihan yhtälailla myös  koneella kirjomisesta. Molemmissa on puolensa, Käsinkirjonnan hitaudessa on jotain rauhoittavaa, meditatiivista. Käsin voi kirjoa vaikka Emmerdalea katsellessa, sekin on mahtavaa :D. Konekirjonnassa taas viehättää vastakohtaisesti juurikin se nopeus. Tokikin kirjonnassahan menee alkuvalmisteluihin, kuvan piirtämisineen, aikaa. Koneella kirjoessa lopputuloksen yllätyksellisyys on myös hauskaa. Tai ei aina hauskaa, mutta ainakin mielenkiintoista.
Kaivoinkin pitkästä aikaa vanhoja piirroksia esiin ja kirjoin vapaavarrella tällaisen piirtämäni solttunaisen. Viimeksi nainen on nähnyt päivänvalon kankaalle painettuna versiona monta vuotta sitten. Kaikkea en siis onneksi ole ehtinyt konmarittamaan. Vaikeaa muuten tuo konmari käsityöläisenä... Varmaan ihan käsitöiden harrastajillekin vaikeaa? Mikä sitten on tarpeetonta,  kun jokaiselle pikku helmelle tai metallirenkaalle voi joskus löytyä tarvetta.Varsinkin kun tykkää vielä kierrätysmateriaaleista???



Saara

FinFactory

torstai 20. lokakuuta 2016



Lisäilin änään FinFactory:n sivuille muutaman näitä  Hoppu tunikoita tarjouksella, Mekkoja löytyy muutama koossa M ja yksi isompi, menee L kokoisellekin, Tämä on tosi mukava mekko malliltaan, ihanan väljä päällä, helppo liikkua ja peittää  pahojen päivien mahamakkarat, haha!. Mene kurkkaamaan kuiosit! Kuvassa muuten itse ompelijatar... En voi kyllä sanoa että luonnostaan tulisi tuo poseeraaminen, vaikeaa on, ei lempihommiani ollenkaan :D

S


kuvaukset

torstai 13. lokakuuta 2016




Tässä hieman viikonlopun kuvaussatoa. Amatöörikuvaajat (Oliinan Jenny on kyllä amatööriksi haka!) amatöörimalleilla sen enempiä suunnittelematta, mutta hauskaa oli! Onnea on tummaverinen  kaunokkiystävä, joka uhrasi viikonloppuaan poseeraamalla Hoppu ja Oliina vaatteissa. 


Onnea on uusi koti!


Raksalta meinattiin saada lähtöpassit aika äkkiä... Onnea on pieni paikkakunta, saimmekin lopulta oikein luvalla jatkaa kuvauksiamme :D. 


S

Grass

tiistai 4. lokakuuta 2016




Onko naapurin ruoho vihreämpää?
Aina ei oikein ehdi. Tai sitten vaan ei kiinnosta.  Haravoiminen  on ihan mukavaa ja kiitollista puuhaa, ja saahan siinä vielä liikuntaakin. Mutta kun tietää että muutto on edessä alkaa kodin ja pihan hoitaminen tuntumaan toissijaiselta. Mä siis vaan ommellessa kurkin ikkunasta ulos ja salaa toivon että seuraava syyspuuska huokaisisi osan lehdistä etiäpäin, tiedäthän...

Syys-Saara