takki coat jacka

perjantai 23. syyskuuta 2016


Lisää takkeja. 
Ei voi sanoa, että syksy yllätti, mutta kylmältä se silti tuntuu :/. Tupaa lämmittämään saapui tänään iso kasa puita ( ei kuitenkaan liian ISO, koska ostimme toisen,  ihan oman tuvan). Paksumpia takkeja pitänee myös kaivaa lämmittämään maallista majaa. Juurikin toissaviikolla juttelimme ystävän kanssa pukeutumisesta, tarkemmin ottaen suomalaisesta pukeutumisesta. Ystävä tarvitsee lämmikkeeksi uutta takkia, muttei osaa päättää minkälaisen , koska tarvitsee olla pitkä lyhyt ohut paksu, ja mielellään pitää hieman vettäkin. Suomalaisen pukeutumisen a ja o onkin mielestäni takki.  Vuodessa on noin kolme, neljä viikkoa jolloin osa suomalaisista (hyvällä tuurilla) pärjää ilman takkia, lopun aikaa takki on päällä. Suomalainen (nainen) tarvitsee siis oikeastaan vain hirveän kasan erilaisia takkeja?! Muutama paita sitten sinne alle, harvemmin ne sieltä  mihinkään näkyy, kaupassakin takki pidetään päällä. Ja suosikkikahvila-baarissanikin vetää niin  kovin, että turha kuvitella ottavansa takkia pois!

syyssaivarteluin, saara


LOMA vacation

sunnuntai 18. syyskuuta 2016


Tämän vuoden kesälomista osa 2 ohi :(. Viikko vierähti Kreetalla (Rethymno) lämpimissä tunnelmissa. Tämä oli aikuisikäni ensimmäinen pakettimatka, haha! Kunnon  rantaloma teki hyvää, makoilua, uimista ja syömistä lähinnä. Päiväreissu Haniaan, jossa olen  ollut viimeksi melkein kolme vuosikymmentä sitten :0. Turistipaikkoja molemmat, joten paikallisuus ei juurikaan näkynyt. Ruoka oli yllättävnkin hyvää ja uudeksi pikaruokasuosikikseni nousi gyros, kärtsättyä possua, vihanneksia ja tsatsikia kääräistynä pitaleipään, ah!!!!!
 Vähän erilainen loma. 



S