Työhuoneemme: Esteri

perjantai 30. maaliskuuta 2012


Onpas aika taas vierinytkierinyt kiiruusti! Blogi on jäänyt vähemmälle, kun elämä täyttyy niin monenmoisesta muusta puuhailusta. Löysin itselleni työpaikan, joten Hoppuilut on hiukan kärsineet, toivon mukaan kuitenkin vain hetkiseksi. Lisäksi joudun etsimään itselleni uuden asunnon, koska vuokranantajani päätti myydä tämän asunnon (muutin viime syyskuussa, mur). Taitaapi tämän mammastin muutot mennä jo kohta kohti neljääkymppiä, oliskohan yks per ikävuosi... No, jospa seuraava asunto olisi pysyväisempi.

Mutta mutta, Hoppu uutisia, Kierrätystehtaalle osallistumme tänäkin vuonna, kolmas kertamme taitaapi olla. Tervetulemast sinne, on mielestäin tämän hetken parhaimpia tapahtumia tämän maan kamaralla!
Lisukkeeksi höpötyksiin lisäilin kuvia työhuoneeltamme. Hoppu flikathan vuokrasivat itselleen työhuoneen jo viime vuoden toukokuussa. En muista olenko asiasta niinkään puhunut, joten nyt olisi kenties aika, koska kohta on jo ensimmäinen vuosi täynnä! Vuosi on ollut täynnänsä ihmetystä, oppimista ja muutoksia. Tänä vuonna on työhuoneemme saanut nimen: Työhuone Esteri. Esterillä emme enää pelkästään Hoppuile, vaan joukossamme on kaksi muutakin pikku yritystä.
Kertoilen näistä ystävistä/yrityksistä myöhemmin lisää, koska nyt on hoppu, Hoppu asiakas saapuu kohta hamosta hakemaan, kiirus jo tulee.


yleisilmettä, vaikkakin työhuoneemme on kovan muutoksen alla koko ajan




meillä myydään myös suomalaista Murua


Esterissä vipeltää ompelijoiden apulaisina vaihteleva määrä lapsosia ja koiria :)


S

Ja sijaitsemme siis Salossa, Turun ja Helsingin välimaastossa :D
Esterinkatu 11

Hapsuja!!!!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Tämän iloisen hapsupaidan innoittajana toimi tällä kertaa uusin Risto Räppääjä- elokuva. Risto-elokuvat on minusta joka kerta loistaneet puvustuksellaan, niitä on ihana katsella!!!! Tämä setti siis on noin kokoa 116-122cm, paita on mustaa trikoota ja housut collegea. Löytyy verkkokaupasta. Ja huomaatteko miten äidin pikku mallista on kehkeytymässä oikea huippumalli!!! :)))))


Pssst, hajottamo arpoo

Pants!

maanantai 12. maaliskuuta 2012


Hoppu housuja kesään, tai miksei sukkiksien kanssa nyt jo! Sienihousut voisivat olla aika mahtavat punaisten sukkahousujen kanssa? Tällaiset pakko tehdä itsellekin, olisivat mahtilisä kesäiseen garderoobiin rennommille päiville :)

S