Retroisia raglantakkeja

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Lunta satanut koko päivän. Taannoinen loma Italiassa antoi jo keväisen olon, ja odotus olikin että  kevät olisi jo alkanut hiipimään tänne pohjoisempaankin. Eilen illalla katsoin että raparperi jo tekee uutta punaista kasvua, mutta tänään kaiken peittää TAAS lumi. Monesti tulee mietittyä miksi tänne Suomeen olen jäänyt asumaan. Katse nyt kuitenkin eteenpäin,  Ompelimossa on tällä kertaa valmistunut kevättakkeja.
Uudessa lyhyemmässä takkimallissa on raglanhihat ja helmassakin resori. 
Toistaiseksi tuotteita voi itselleen huhuilla Facebook ryhmässämme, mutta kunhan saan aikaa, koitetaan saada Finfactory shop:iamme täydennettyä Hoppu tuotteilla. Toistaiseksihan kaupasta löytyy jo Oliinan tuotteita, check!



Sitkeää kevään odotusta kaikille toivottelee saara :D

0 kommenttia: