Revontuli laukku

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014


Kierrätystehtaan suosikeistani tässä toinen: Revontuli laukku. Kaisa Maansalon Salmiak Studio näitä laukkuja valmistelee, kierrätysmateriaaleista tietenkin. Vanhat raanut yhdistettynä nahkaan on mielestäni hemmetin hyvännäköinen ja raikas yhdistelmä! Tosi hienoa että raanujakin nykyään uusiokäytetään. Itsekin olen niitä hamstrannut kirppareilta, jotka ovat siis pullollaan niitä. Vielä en tosin niistä ole mitään saanut aikaiseksi.. Itseäni kiehtoo kovasti vanhojen perinteisten materiaalien käyttö modernilla tavalla, taikka päinvastoin, elikkäs perinteisten työstötapojen moderni sisältö, Siitä joskus lisää. No mutta, sivuraiteilta takaisin asiaan! Kaisalla on paljon muitakin tuotteita tämän suosikkini lisäksi, käyhän kurkkaamassa kotisivunsa.


Sielläpä joku muukin innokkaasti hipelöimässä laukkusia. Kierrätystehtaan kuhinassa on hankala saada kuvia, varsinkin tällaisen amatöörin hahah! 


Pitipä sitä omaa suosikkia sovitella (en ole ottanut silikonia, jotenkin tuo tunika nyt vain, seliseli, entiedämitätapahtui).

Toinen suosikkina toisena päivänä, pakko rientää purkuhommiin. Sen verran purkuhommasta, että ompelin eilen uutta takkia. Ompelin takin vuoriin kiinni niin että vetoketju kiinnittyi samalla. Ympäri surruutellen koko homma, ymmärräthän? Käänsin "valmiin" takin jättämästäni pienestä reiästä oikeinpäin. Puin tyytyväisenä takin päälleni (näin saa mukavast vuorin asettumaan takin sisälle), kunnes AVOT! Mitäs mitäs, miten vetskari näyttää näin kummalta!?? No perkele, sehän on nurinperin! Siis ei ylösalaisin, vaan niin että vetoketjun avausmekanismi on ikäänkuin ihoa vasten. Kyllä, näinkin voi käydä, voi perkele, kyllä otti päähän. Nyt jo hiukan ehkä naurattaa...

S




ale

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hengissä taasen selvitty Kierrätystehdas viikonlopusta! Pääkaupungissa on aina virkistävää käydä :). kyllä silti täytyy sanoa että tuollaiset parin päivän myyjäiset vievät kummasti mehun, tänään vielä aivan poikkipuhkiväsynyt. Toivotaan että huomenna on jo virkeämpi päivä. 
Voisin myöhemmin kertoilla muutamasta omasta suosikistani Kierrätystehtaan valikoimista, kunhan saan kuvat koneelle jne. Tällä kertaa en tehnyt ostoksia kuitenkaan. Olen koittanut ennemminkin saada kotiani tyhjennettyä ja organisoitua, joten uutta tavaraa ei tule, ennenkuin niille on tilaa.

Hoppu uutisia vielä lopuksi. Verkkokaupassamme on kaikki tuotteet alessa, joten kipinkapin kaupoille. Koitamme päivitellä tuotteita lisää kauppaan pikkuhiljaa, joten kannattaa pysyä kuulolla.


S

made in lappu

torstai 24. huhtikuuta 2014

Joko kaikki kävivät kantamassa kortensa kekoon, tai vähintäänkin hakemassa vinkkejä? Tänään tuli kuluneeksi vuosi siitä kuuluisasta vaatetehtaan sortumisesta, ja Ylellä aamulla käsiteltiinkin vaateteollisuuden eettisyyttä. Yle keräsi Suomessa valmistettujen tuotteiden kuvia ja  tarinoita muutaman päivän. Löytyikin paljon vanhoja tuttuja, jo edesmenneitä merkkejä ja uudempia, vielä toimivia oli joukossa myös. Tosi hauska idea vakavalla aiheella, kenties joku sieltä jotakin uuttakin löytää? Itsekin osallistuin kampanjaan kuvalla :D

Ja viikonlopun puuhia pohdiskelevalla muistutan vielä Kierrästystehtaasta. Suosittelen tulemaan kauempaakin, mahtava valikoima myyjillä, ja puuhasteltavaahan löytyy kyseisestä tapahtumasta vaikka olisi matti kukkarossa. Ja ilmaistorilta kenties vielä joku made in finland vaatekin ;)


Aurinkoisin ajatuksin, S

vaatevallankumous

tiistai 15. huhtikuuta 2014


Fashion is a force to be reckoned with. It celebrates, provokes, and entertains. And, from April 24th 2014, it’s going to do even more. Because we’re turning fashion into a force for good.
On 24th April last year, 1133 people were killed and over 2500 were injured when the Rana Plaza factory complex collapsed in Dhaka, Bangladesh. Social and environmental catastrophes in our fashion supply chains continue.
Fashion Revolution Day says enough is enough.

TAPAHTUMIA HELSINGISSÄ:

OMPELUMIELENOSOITUS KERTAKÄYTTÖKULTTUURIA VASTAAN
Kaikille avoin tilaisuus, johon saapumalla ihmiset ottavat kantaa ekologisen ja eettisen kulutuksen puolesta ja liittyvät osaksi yhteisöllistä taidetekoa. Mielenosoitukseen voi halutessaan ottaa mukaan rikkinäisen vaatekappaleen. Paikalla on ”ompelutehdas”, jossa saa apua vaatteen korjaamiseen Suomen muotoilukasvatusseuran Ompelukerholta. Tarjolla myös korjausvälineitä ja materiaaleja maksutta.
Tapahtumapaikka: Pop up ILO, Citycenter (2. krs.), Kaivokatu 8, Helsinki, klo 9–21
Järjestäjä: Taiteen edistämiskeskus | Uusimaa
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/1458883377677709/?ref_newsfeed_story_type=regular

TRASHION / REMADE -OMPELUTYÖPAJA KAAPELILLA
Ohjattu ompelutyöpaja Helsingissä, Kaapelitehtaalla. Trashionista Outi Pyy ja ompelijamestari Mirjami Malleus-Lemettinen tekivät Vaatevallankumouspäivän kunniaksi Suomen ensimmäisen open source -vaatemalliston, johon kuuluu kymmenen eri tuotetta. Malliston vaatteita voi tulla tekemään ohjattuun ompelutyöpajaan. Materiaalina ovat mustat t-paidat, joista voi loihtia mm. joogahousut, turbaanin, kesäisen maximekon tai selästä solmittavan paidan. Kaikkien malliston vaatteitten ohjeet ja kaavat julkaistaan samana päivänä myös maksutta netissä, joten päivän ohjelmaan ja malliston tekemiseen voi osallistua myös kotoa (kotiin materiaali on hankittava itse).
Tapahtumapaikka: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Ovi M2, Tallberginkatu 1, Helsinki, klo 12–15.
Lue lisää: https://www.facebook.com/events/771535842871768/?ref_dashboard_filter=upcoming
Huom! Työpaja on täynnä!

TAPAA SUUNNITTELIJAT - KOKORU, SECOND CHANCE & LEMPIVÄRI
Mahdollisuus osallistua Second Chance-merkin tuotteiden "tuunaukseen" ja samalla tutustua Second Chancen, Kokorun ja Lempivärin tuotemerkkien tuotantoketjuihin sekä tekijöihin eri työvaiheiden takana kuvaesityksen muodossa. Kaikki suunnittelijat ovat myös paikalla eli heidän kanssaan pääset juttelemaan kasvotusten vastuullisesta tuotannosta yms.
Tapahtumapaikka: Akkuna Lasipalatsilla, Simonkatu 1, Helsinki
Järjestäjät: Maija Nuppula (Second Chance), Anne Kokkonen (Kokoru), Elli Hukka (Lempiväri)
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/654015924664367/

PARSIMISKAHVILA
Vaatetietokirjilija Rinna Saramäki perustaa Vaatevallankumous-illaksi parsimiskahvilan.
Tervetuloa klo 16 - 20 korjaamaan rikki menneitä villatakin kyynärpäitä ja sukkia. Lankoja, neuloja ja apua tarjolla.
Tapahtumapaikka: Made By Helsinki, Katariinankatu 4, Torikorttelit
Järjestäjä: Rinna Saramäki
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/653651208005771/?fref=ts

VAATEVALLANKUMOUS STUDIO
Liity Vaatevallankumoukseen pukemalla vaatteesi NURINPÄIN ja poikkea Galleria Lokaliin 24.4. aamulla klo 8 - 10 kuvauttamaan asusi! Saat laadukkaan digitaalisen kuvan sähköpostiisi jakovalmiina sosiaaliseen mediaan. Jaa kuvaasi hashtageillä #vaatevallankumous ja #insideout ja ole mukana tekemässä historiaa!
Tapahtumapaikka: Galleria Lokal, Annankatu 19, 24.4. klo 8 - 10
Järjestäjä: Katja Hagelstam 
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/636941136400391/

VASTUULLISTEN VAATTEIDEN MYYNTITAPAHTUMA
Toistakymmentä suunnittelijaa ja jälleenmyyjää kokoontuu esittelemään tuotteitaan ja kertomaan niiden tuotantoketjuista. Paikalla kiinnostavia suomalaisia vastuullisen muodin brändejä: FRENN, gTie, Kativee, Kenkäpaja Pihka, Lille Clothing, Miun, Piia Hänninen, Poola Kataryna, Sanna Rinne, Sunnuntai ja UNEINS, sekä jälleenmyyjät Circumnavigate ja Paloni. 
https://www.facebook.com/events/599934883430135/
Järjestäjä: Fair Made Finland / Circumnavigate

WHO MADE YOUR IVANA HELSINKI DRESS?
To 24.4. klo 11-17 Ivana Helsingin myymälässä vietetään Vaatevallankumouspäivää. Jaamme tuolloin kattavasti tietoa tuotteidemme valmistuksesta ja tuotantomenetelmistämme.
Myymälässämme järjestetään myös mekkokarnevaalit 22. - 30.4.2014. Myynnissä mallikappaleita sekä erikoishintaisia mekkoja. Torstaista lauantaihin myymälässämme on myös käynnissä kauneimman kesämekon arvonta, jonka voittaja saa valitsemansa mekon kevät/kesä-mallistostamme. Tervetuloa!
Tapahtumapaikka: Ivana Helsingin lippulaivamyymälä, Uudenmaankatu 15, Helsinki
Tapahtuma-aika: to 24.4.2014 klo 11 - 17
Järjestäjä: Ivana Helsinki

NÄYTEIKKUNA VASTUULLISUUTEEN
Vastuulliseen muotiin erikoistunut helsinkiläinen vaatekauppa Liike osallistuu Vaatevallankumoukseen esittelemällä viikon ajan näyteikkunassaan tuotteita ja ratkaisuja, joilla kaupan merkit ovat tehneet mallistoistaan vastuullisempia. 
Kampanjaviikko huipentuu liikkeessä Vaatevallankumous-teemapäivään 24. huhtikuuta. 
Järjestäjä: Liike - contemporary Finnish fashion
Fredrikinkatu 24, www.liike-shop.comwww.facebook.com/LiikeShop

WST FASHION REVOLUTION STORE
Second hand -vaatteiden nettikauppa WST.fi pitää viikon mittaisen Fashion Revolution -kaupan Kruununhaassa osoitteessa Mariankatu 15. Esillä on WST:n kevään mallistoa sekä valikoima käytettyjä vaatteita, joissa asiakas saa itse hinnoitella tuotteen. 
Paikka: Mariankatu 15, Kruununhaka. 
Järjestäjä: WST.fi /Laura Nyyssölä
Aukioloajat: 22. - 27.4. klo 11 - 20
Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/213832598826261/ 

PAIKKAUSTA JA ASUSTEIDEN VAIHTOBILEET
Ekologinen vaateyritys Me We järjestää asusteiden vaihtobileet työhuoneellaan. Vaihtoon voi tuoda huiveja, hanskoja, bägejä ja päähineitä ja etsiä muiden tuomista itselleen jotakin uutta kivaa. Samalla mahdollisuus painattaa ehjäksi koristepaikkausta kaipaavia tekstiilejä.
Tapahtumapaikka: Vaasankatu 10, Helsinki, klo 16 – 20
Lisätietoa: http://on.fb.me/NXG7au

TUTUSTU VAATELAINAAMOON
Avoimet ovat Helsingin Vaatelainaamossa. Tule tutustumaan eettiseen tapaan harrastaa muotia! Vaatelainaamo on avoinna 24.4. klo 14–19.
Tapahtumapaikka: Aleksanterinkatu 28, Kiseleffin talon toinen kerros.
Järjestäjä: Vaatelainaamo, www.facebook.com/vaatelainaamo


TAPAHTUMIA LAHDESSA:

NURMI X CLOTHING SWAP
Vaatteidenvaihtobileet vaatemerkki Nurmen työhuoneella Lahdessa. Vaatteidenvaihtobileissä etsitään käyttämättä jääneille vaatteille, asusteille, kengille ja koruille uudet onnelliset omistajat. Vaihtoon voit ottaa mukaan 1-10 tuotetta. Tarkoituksena on, ettei raha vaihda omistajaa, vaan pelkät ihmisten aarteet. 
Tapahtumapaikka: Nurmen työhuone, Vesijärvenkatu 12, Lahti
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/369790109828918/


TAPAHTUMIA TURUSSA:

CLOTHING SWAP WITH JULJA
Kaiva vanhat vaatteet ja asusteet esille kaappien kätköistä ja tuo ne vaihtoon Clothing Swap with JULJA -iltaan. 
Tapahtuman ideana on vaihtaa vaatteita osallistujien kesken, mutta vaatteita voi myös hinnoitella 0-5 euroon. Mikäli kaapista ei löydy mitään vaihdettavaa, voi kutsuille tulla vain penkomaan ja tekemään uusi löytöjä vaatekaappiin - vastuullisesti! 
Tapahtumapaikka: Boost Turku, Tykistökatu 4 B
Lue lisää ja osallistu: https://www.facebook.com/events/448845328582443/

TAPAHTUMIA KUOPIOSSA:

MIRKA PUKINE DAIGADAIGADUUSSA
Vastuullinen vaatemerkki Mirka Pukine Oy esittelee kuopiolaisen pikkuputiikki DaigaDaigaDaigaDuun näyteikkunanäyttelyssä tuotteidensa syntytarinan kuvin.
Vaatevallankumouspäivänä 24.4. Mirka-vaatteen ostajille luvassa myös yllätys!
Tapahtumapaikka: DaigaDaigaDuu, Puijonkatu 12, Kuopio

TAPAHTUMIA JYVÄSKYLÄSSÄ:

Kimperi osallistuu Vaatevallankumoukseen ottamalla vastaan vanhat farkkusi, joille annamme uuden elämän osana Kimperi Recycled -mallistoa. Farkkuja otamme vastaan putiikilla 24. - 30.4. Tapahtumapäivänä 24.4. luvassa yllätyksiä putiikilla ja Kimperistoressa, seuraa Kimperin FB-sivuja!
Tapahtumapaikka: Kimperi, Kauppakatu 21, Jyväskylä. Putiikki avoinna arkisin 10-17 ja lauantaisin 10-15. Kimperistore avoinna 24/7,www.kimperi.com
Lue lisää ja osallistu: www.facebook.com/KimperiDesign

TAPAHTUMIA JÄRVENPÄÄSSÄ:
MIESTENPAITOJEN KERÄYS: WHO MADE YOUR CLOTHES?
Osallistu designvaatelainaamo Vaatepuun Vaatevallankumouspäivään tuomalla kaapeistanne ylimääräiset miesten paidat Vaatepuuhun! Ne saavat uuden elämän First Crushin mallistossa, jonka päämateriaalina ovat kierrätetyt miesten paidat. Vaatemerkin suunnittelija Mari loihtii niistä oivaltavia vaatteita naisille. Eniten tarvetta on yksivärisille paidoille, joista mustille ja harmaille on eniten kysyntää. Tuo siis kaikki vanhat paidat miehesi kaapista ja Mari valmistaa niistä uutta muotia naisille!
Tapahtumapaikka: 24.4. klo 16 - 19, Designvaatelainaamo Järvenpään Vaatepuu, Sibeliuksenkatu 3
Lue lisää: www.facebook.com/vaatepuu 



LISÄTIETOJA VAATEVALLANKUMOUKSESTA: www.fashionrevolution.orgja www.facebook.com/vaatevallankumous


opinnäytetyö palautettu!

perjantai 11. huhtikuuta 2014



Huh, mikä helpotus, opinnäytetyö palautettu! Bittersweet, kohtahan olen sitten työtön.
Koitan kuitenkin nyt nauttia tästä helpotuksen tunteesta toistaiseksi. Kuvassa yksi ompelemistani mekoista, joka näillä näkymin tulee myyntiin Kierrätystehtaalle :). Ompelemani mekot ovat kierrätysmateriaaleista, kuten aiemmatkin ompelukseni, mutteivät niin "retroja" kuin Hoppu ompelukset. 
Nyt pitäisi sitten alkaa keskittymään Kierrätystehtaalle ompeluun, mutta ensin viikonloppu lomailua (jopa laivareissu...)

S

Lenkkarihuumaa

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Olen pitkään jo etsinyt uusia lenkkareita ihan vapaa-ajan käyttöön. Värikkäät hipsterilenkkarit kutkuttavat, mutteivät siltikään näköjään vielä tarpeeksi, koska eivät ostoskoriin ole päätyneet.
Kevät kun on jo päässyt kovaan vauhtiin, ei omat pohjasta puhki kuluneet Niket enää sydäntä lämmitä, vaikka hopeaiset ovatkin. Sydän halajaa uutta kenkästä paljon harppovalle!
 Tänään se sitten iski, tässä ne nyt on!!!

Kokonaan kudotut lenkkarit <3 adidas="" p="" primeknit.="">


Värejäkin löytyy, joista valita, ainoa ongelma minun ja kenkieni välillä on hinta :(.
Alennettuna 140€, juoksukengät kun ovat. Voi surkeutta. Jos jollakulla siis esim. lahjana saadut Adidas Primeknit kengät eivät nappaa, täällä ostaja. Koko 40. Myös Primeknit kakkoset passaavat.


Kengätön S

Oivallinen kirjoitus kotimaisuudesta ja kotimaisen tuotteen hinnan muodostuksesta!!!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tässäpä kotimaisen Loru tuotemerkin Susanna Toivasen oivallinen kirjoitus (copypeistattuna, luvan kera toki), suosittelen lukemaan ajatuksella läpi. Voitaisiin vaikka samalla pitää mielessä se teeveestääkin tuttu työpaikkojen muodostuminen ;):


Viime viikkoina mediaa on puhuttanut yleisesti kotimaisina pidettyjen tuotteiden "ulkomaisuus".  Kotimaisia vaatteita on kaupoista vaikea löytää, Turun sinappia ei valmisteta enää lähelläkään Turkua ja kuulemma jopa ajokorttipohjat valmistetaan Hollanissa.

Suomen Käsityöyrittäjät, joihin itsekin kuulun, järjestivät "vastaiskun" tälle ilmiölle kampanjalla "Kotimainen onkin kotimaista".
SKY:n ryhmään kuuluu yli 500 yrittäjää, jotka pääasiassa tekevät kaikki tuotteensa alusta loppuun asti itse tai sitten työllistävät toisia Suomalaisia pienyrityksiä alihankkijoina.  Pienet yritykset taistelevat olemassaolonsa puolesta halpaketjujen jyrätessä yli valtavien markkinointikoneistojensa ja "epäilyttävien" hintojen avulla. Itse kävin XX:n liikkeessä viime viikolla. Törmäsin heti ovensuussa telineeseen, jossa roikkui värikkäitä tyttöjen trikoomekkoja hintaan 4,95€. Oletko koskaan miettinyt, miten mekko voi maksaa noin vähän?

Huhtikuun 24. päivä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun Bangladeshin Plaza Rana-tekstiilitehdasrakennus romahti ja 1133 ihmistä kuoli. Vuosipäivänä järjestetään Vaatevallankumous-tempaus, jonka tarkoituksena on herätellä ihmisiä vaatimaan vaatemerkeiltä vastuullisia toimintatapoja. Itse toivoisin, että sekä Vaatevallankumous- että Kotimainen onkin kotimaista-kampanja herättäisivät keskustelua vaatteen hinnasta, laadukkuudesta ja kestävästä kulutuksesta.

Moni asiakas varmaan mielellään ostaisi kotimaista ja varmasti myös käsityönä valmistettua kotimaista. Useimmilla vastaan tulee hinta. Useammankin kerran olen myös kuullut asiakkaiden ihmettelevän, miten tuote voi olla niin "kallis". Seuraavassa haluan avata teille Lorun perhoshihamekon hinnanmuodostuksen:
Picture
Lorun perhoshihamekko valmistetaan puuvillakankaasta, joka on valmistettu EU:n alueella, maissa, joissa vielä on tekstiiliteollisuutta.  Vinonauhat, kuminauhat, pesumerkit ja Loru-merkit ja ompelulangat ostan kotimaiselta tarviketukkurilta. Mekon osat leikkaan  työhuoneellani, pakkaan leikatut mekot, pitsit, nauhat ja muut tarpeet  ja postitan ne Sastamalaan, jossa mekot kokoaa yhteistyöompelijani Ompelupalvelu Waecci.  Valmiit mekot palautuvat jälleen postin välityksellä työhuoneelleni, jonka jälkeen ne silitetään ja niihin kiinnitetään hintalaput. Nyt mekot ovat valmiina myyntiin! Mikäli mekot myy jokujälleenmyyjistäni lähtevät mekot jälleen matkaan postin kautta.  Jälleenmyyjän kate on puolet mekon myyntihinnasta. Tällöin mekosta jää arvonlisäveron maksamisen jälkeen Lorun pankkitilille 5,59€. Tämä on sitten se summa, josta maksan oman ennakkoveroni(vrt. palkansaajan ennakonpidätys) ja eläkemaksuni. Mikäli myyn mekon itse suoraan asiakkalle, jää mekosta itselleni hieman enemmän. Tosin silloinkin katteesta pitää vähentää myyntipaikkamaksut/verkkokaupan kk-maksut, markkinointikulut ym. kulut, jotka aiheutuvat myynnistä.


Toivon, että tämä havaintokuvani selventää sinulle sitä mistä muodostuu käsityötuotteen hinta. Toivon että tämä herättää myös sinut ihmettelemään, kuinka tytön trikoomekko voi maksaa 4,95€


Aiheesta muualla:

-Missä kotimainen vaate luuraa
-Vaatevallankumous-Outi Les Pyy

puspussukka

perjantai 4. huhtikuuta 2014





Pussukkatehtaalta päivää! Pussukka on typerä sana, mutta kattaa monenlaisen käytön? Itselläni tällaisia säilyttimiä on käytössä mm. meikkejä ja pieniä ompelutarvikkeita varten. Muutenkin olen selkesäti pussukkaihminen, kaikkia asioita varten pitää olla oma pussukkansa, eri asia on sitten se, pysyvätkö ne säilytettävät esineet säilyttimessään... Kuitenkin, tässä uusimpia tuotoksia ihanista Marimekon kankaista (keskimmäiset taitanevat kuitenkin olla Tampellaa, jos oikein muistan?)
Pilkulliset vanhasta päiväpeitteestä, joten ovat harsokankaineen hieman tukevampia, joka lienee pussukalle hyvä asia :D. Samasta kuosista tein myös koulussa itselleni tämän ajan takin, ns. välikausitakin, voisinpa laittaa kuvaakin, kun sellaisen joku nappaisi, nimittäin on yksi niistä harvoista ompeluksista itselle, jotka ovat oikeasti päätyneet melkeinpä jokapäiväiseen käyttöön!

S


Help, pin up!?

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tämä koulussa valmistamani pinup-henkinen mekkonen olkoon oivana (?!) aasinsiltana kysymykseeni.
Olen kyllä Pinterestissä, ja pinnaillutkin kuvia siellä omiin kansioihinsa, mutta saanko pinnailla kuvia mistä tahansa internetistä? Jos lähteen liittää kuvaan? Löytyisikö tästä kenties jokin ohjeistus jonkun linkin takana, jota en heti googlettamalla löytänyt? Olisin kiitollinen, jos joku voisi linkkailla ja opastaa hölömöä..

S