Jatkojohto eleganssia?

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Olen mietiskellyt tämän blogin olemassaoloa. Blogimme alkoi ompelublogina, jossa olemme esitelleet omia tuotoksiamme, sekä Hoppu Desgn-tuotteita että muita räpellyksiä. Kuitenkin, tilanne on hieman muuttunut 2009 tammikuusta, jolloin HOPPU blogi näki päivänvalon... Herranjestas 2009!!! Hoppu on pikkupikkuhiljaa muuttunut, saanyt yhteistyökumppaneita, jälleenmyyjiä jne. Tätä myötä blogikin on muuttunut tylsempäään suuntaan, jos näin voi sanoa. En näe mitään mieltä siinä, että blogi tukee vain kaupallisia tarkoituksia, vaikkakin kuinka pienimuotoisia. 
Näillä mietiskelyillä olen tullut johtopäätöseen muuttaa blogin suuntaa. Tästä lähtien kirjoittajana olen vain minä, Saara ja blogi saa enemmän henkilähohtaisia ulottuvuuksia, unohtamatta kuitenkaan alkuperäistä ideaa. Jatkossa blogissani tulee siis löytymään Hoppu-juttujen lisäksi ainakin sisustusta (olen juurikin muuttamassa) ja muuta lifestyle hömppää. Onko kenelläkään muuten korvaavaa sanaa tuon lifestylen tilalle, onpahan loppuunkulunut sana siinä!?

Näillä esipuheilla blogin uuden elämän ensimmäinen juttu!
Uusi asuntoni on Salon mittakaavassa erittäin vanha. Asunnossa on paljon yhtenäistä tilaa, n. 90 neliötä sisältävä kaksio(!). Meitä muuttajia on kaksi, itseni lisäksi poikani, joka valtaa luonnollisestikin sen ainoa makuuhuoneen. 



Asunto on aivan ihana, mutta haasteita tulee olemaan useampia, varsinkin tällaiselle wannabe-sisutajalle...
Ensimmäinen haasteista on pistorasiat. Tarkemmin sanottuna niiden puuttuminen. Ajattelinkin hyödyntää Inno-Markon ikiaikaista viisautta ja korostaa, sitä mitä en voi piilottaa :D  NUD:in johdot ovat todella kauniita (yllä pinkki), mutta pelkistä johdoista satoja mummonmarkkoja maksaminen tuntuu typerältä olemattomalla sisustusbudjetillani. Muistelen tässä vuosien mittaan nähneeni useampia hauskoja diy-ideoita jatkojohtojen "koristamiseen", mutta asian ollessa epä-ajankohtainen en ole näitä postauksia mihinkään merkannut ylös :(
Nyt peräänkuuluutankin hyviä ideoita?
Alla Bambulan blogista löytynyt idea. Hauskanen, mutta ehkäpä haluaisin omista johdoistani kuitenkin yksivärisiä, hmmm...



Saara

Hoppu blog is in the middle of big :) changes. I want to bring a little more than sewing to the plate, I hope you all stick with me :)
Any fun diy ideas for embellishing cheap extension cords?

0 kommenttia: